Weekend

On haikea mieli, kun katsoo lumisia kuvia kaukaa suomesta. Ja samalla vain haaveilee kaikista lumisista otoksista, jotka jäävät tänä vuonna ottamatta. Onneksi on Instagram ja sinne talvikuvia jakavia ihmisiä. Olenkin jo pariin otteeseen kiittänyt ja pyytänyt lisää sellaisia kuvia. Niistä tulee niin kotoisa olo.

Mutta kaikista hetkistä täällä kuitenkin nautin täysin rinnoin. Ja olen ihan rakastunut mereen. Sen aaltojen kohinaan, kiviin iskeytyviin aaltoihin ja taivaasta heijastuviin sävyihin. Kaikki hetket ovt erilaisia ja niin kauniita. Mietin, että jos olisin asunut täällä aina, osaisinko arvostaa luontoa, meren kauneutta ja kaikkia auringonlaskuja ja -nousuja samalla tavalla kuin nyt arvostan.

Se yksinäinen tunnelma, joka kuvausreissuilla on. On sanoin kuvailettoman tärkeää. Se kun kukaan ei puhu sinulle mitään, eikä tarvitse kenellekään puhua mitään. On vain sanatonta viestintää oman kehon kanssa. Saa tuntea koko kehon voiman ja rauhoittua kaikkien ajatusten kanssa itksekseen. Kulkea juuri sinne minne haluan ja olla poissa niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Tärkeää on avata ajatuksia ja saada niihin vastaus. Kulkea rauhassa ja olla läsnä. Miettiä niitä syvimpiä ajatuksia ja kerrata tapahtuneita asioita. Tajuta tärkeitä tunteita ja kohtia, ymmärtää asioiden järjestys. Saada vastaus vaikeisiin asioihin, hiljaisuudesta.

-Mutta kuitenkin jonain päivänä toivoisin vierelläni astelevan toisenkin, miehen, jonka kanssa voin jakaa rauhaa ja olla vain, hiljaa. Pitää kädestä kiinni ja tuntea rakkautta. Istua hiljaa rantakivillä, nauttia. Katsoa silmiin ja tuntea lämmön.- Niihin ajatuksiin jään, omaa sisintäni kuunnellen. Aaltojen pauhatessa rantaan, tuulen leikkiessä hiuksillani. Ja annan ajan kulua, sillä aikahan on vain illuusio.

Huomenna on isäinpäivä. Onnea!